16-vuotiaan pojan todella raaka väkivaltainen kuolema Helsingin Koskelassa on järkyttänyt ja puhuttanut ihmisiä.

Yksikään mieleltään terve nuori, lapsi tai aikuinen ei käyttäydy noin, kuten Koskelan tapauksessa. Merkit väkivallan tekijöissä on olleet varmasti nähtävissä ennen tapahtumaa?

Miten saadaan kiusaaminen loppumaan tai edes huomattavasti vähenemään?

Kasvatuksen päävastuu on kodilla ja vanhemmilla. Ensisijaisen tärkeätä olisi, että vanhemmat palkitsivat lapsiaan hyvästä käytöksestä ja eivätkä palkitse väärästä käytöksestä, myöskään ruumiillista kuritusta ei saa antaa.

Jos kasvatuksesta puuttuu lämpö ja myötätunto, niitä on vaikea oppia. Ihminen ei pysty kasvuiässään eikä aikuisena antamaan muuta kuin sen, minkä hän on itsekin saanut.

Lapsi oppii sosiaaliset säännöt ja muiden kanssa yhdessä toimimisen kodin lisäksi päiväkodissa sekä koulussa. Kiusaamisen alkeet olisi tunnistettava ja niistä pitäisi ohjata pois.

Vanhemmat ovat avainasemassa, mutta jos huoltajalla ei ole resursseja toimia lapsen parhaaksi, on viranomaisten autettava perhettä. Kukaan ei synny tappajaksi tai koulukiusaajaksi. Kiusaamaan on opittu jo usein varhaiskasvatuksen aikana, mikä jatkuu kouluiässäkin.

Itse väkivalta voi alkaa näkymään käytöshäiriöinä, koulusta poissaoloina, näpistelynä, muiden kiusaamisena, useimmiten jo alle 10-vuotiaana.

Kunnioitus opettajia ja vanhempia kohtaan on palautettava kuten on ollut ennen. Lasten arjen turvaaminen on opetuksen järjestäjien ja kaikkien koulun aikuisten velvollisuus.

Opettajan ja oppilaiden on luotava yhdessä jokaiseen luokkaan yhteiset hyvin selkeät koulun pelisäännöt kiusaamisen estämiseksi ja myös että, aikuiset sitoutuvat kiusaamisen vastaiseen työhön sataprosenttisesti.

Kun lapset, nuoret että aikuiset tunnistavat, mikä on kiusaamista, tietävät he myös millä tavoin siihen puututaan ja mitä siitä seuraa.

Suunnitelmallisilla otteilla saataisiin asiaan parannusta. Tavoitteena on turvallinen ympäristö.

Opettajien ammattijärjestö OAJ on ehdottanut kiusaajan erottamista koulusta kolmeksi päiväksi. Mielestäni käytännössä pitäisi kiusaajien muuttaa koulua, ei kiusattujen.

Vaikka alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, eivät vakavat rikokset tämän vuoksi muutu vähemmän vakaviksi. Joten ehkäpä rikosoikeusvastuullista ikää pitäisi alentaa tai kasvattaa?

Mielen terveys ei ole pelkkää mielen hyvinvointia tai ongelmattomuutta. Suru ja kaikenlaiset erilaiset pettymykset, pelot, ahdistuneisuus ja myös ajoittaiset nukahtamisvaikeudet ovat osa jokaisen elämää.

Mielenterveyden häiriöiden tarkka määritteleminen on usein vaikeaa, koska monet mielen oireet kuuluvat ajoittaisina myös tavalliseen elämään. Varsinkin nyt korona-aikana erilaisia ongelmia alkaa näkymään itse kullakin.

Jonot hoitoihin ovat pitkät, ja avunsaanti usein kestää kohtuuttoman kauan, jos apua ylipäätänsä edes saa. Ennalta ehkäisemällä voidaan vaikuttaa mm. resurssoimalla riittävästi kouluihin ja palveluihin. Kaikkien kannalta mielenterveyspalveluiden kuntoon saaminen olisi kaiken a ja o.

Mielenterveysongelmia myös pelätään usein. Monen ihmisen on vaikea kohdata vakavista mielenterveysongelmista kärsivää tai ajatella mahdollisuutta oman mielentasapainonsa menettämisestä.

Kouluissa pitäisi olla saatavilla mielenterveystukea riittävästi, esimerkiksi oman koulupsykologin/kuraattorin muodossa, koska koulumaailmassa olisi paras mahdollisuus puuttua näihin nuorten ongelmiin.

Myöhäisemmässä vaiheessa mm. nuoren putoamisella koulusta on todistettavasti yhteys mielenterveyshäiriöihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Jos nuorten syrjäytyminen ja mielenterveyshäiriöt jatkavat kasvuaan purkautuen enemmän väkivaltaisina kiusaamistekoina on tiedossa ongelmia, sillä tulevaisuudessahan tämän päivän nuoret ovat niitä aikuisia, jotka kantavat yhteiskuntaamme harteillaan.

Jokainen kiusaamistilanne on ”turha”, ja apua olisi saatava ajoissa, silloin kun sitä eniten tarvitsee, ettei vastaavia Koskelan tilanteita tule.

On tärkeätä nostaa koulukiusaaminen ja siihen liittyvä väkivalta julkisesti esiin, ja puuttua heti niihin- ennen kuin on liian myöhäistä.

Satu Haaparanta
kaupunginvaltuutettu (sd.)
hyvinvointi- ja tarkastuslautakunnan jäsen, seurakunnan kiinteistöjohtokunnan pj.